Paf:n Fahlstedt peräänkuuluttaa lisenssijärjestelmää

Paf:n toimitusjohtaja Christer Fahlstedt ehdottaa Kauppalehden mielipidekirjoituksessaan (22.10.2020), että Suomen tulisi ottaa käyttöön lisenssijärjestelmä ja avata pelimarkkinat myös muille toimijoille kuin Veikkaukselle.

Fahlstedt suomii hallituksen ongelmapelaamisen estoksi esittämää ratkaisua estää pääsy ja/tai rahaliikenne muiden kuin Veikkauksen pelisivustoille todeten keinon järeäksi, mutta tehottomaksi, sillä viranomaisrajoitukset ovat kierrettävissä. Lisäksi Fahlstedt huomauttaa, että estot puuttuisivat poikkeuksellisella tavalla kansalaisten vapauksiin ja velvottaisivat pankit vahtimaan asiakkaidensa rahankäyttöä.

Rivien välistä on luettavissa, että Fahlstedt kritisoikin hallitusta siitä, että se ei halua niinkään suojella ongelmapelaajia kuin Veikkauksen asemaa.

Ratkaisuksi Fahlstedt esittää estojen sijaan pelimarkkinoiden avaamista lisensioituneille toimijoille. Se näkyisi paitsi kasvaneina valtion verotuloina sekä parempina työkaluina ongelmapelaamisen ehkäisyyn, sillä se mahdollistaisi kaikille pelisivustoille yhteisen tappiorajan sekä pelien ja pelimainonnan poissulkemisen. Fahlstedt myös muistuttaa, että lisenssijärjestelmä ei välttämättä tarkoittaisi Veikkauksen aseman heikkenemistä. Tiukka sääntely toisi ulkomaiset pelisivustot samalle viivalle Veikkauksen kanssa.  Fahlstedt kertoo esimerkiksi Ruotsin hyvistä kokemuksista maan otettua käyttöön lisenssijärjestelmän.

Kokemukset länsinaapurissa eivät kuitenkaan ole pelkästään positiivisia. LeoVegasin mukaan Ruotsin ankara pelilainsäädäntö itse asiassa toimii tarkoitustaan vastaan. Eurooppalainen pelialan järjestö EGBA puolestaan muistuttaa, että peliala on asiakasvetoinen markkina, jossa asiakkaat etsivät aktiivisesti parasta tuotetta. Bonusfinfer.comin Fintan Costello menee vielä askeleen pidemmälle ja toteaa Ruotsin pelilainsäädännön olevan todella haitallinen. Costello toivookin, että muut sääntelytoimia suunnittelevat maat eivät toista ruotsalaisten virheitä.

Tällä hetkellä suomalaisten pelaajien suosiossa ovat erityisesti Maltan peliviranomaisen, Malta Gaming Authorityn, lisenssillä tomivat netticasinot. Ne ovat paitsi turvallisia ja asianmukaisesti säänneltyjä pelipaikkoja, myös verovapaita suomalaisille pelaajille. Ilmaiskierroksia.infosta löydät parhaat verovapaat netticasinot, parhaat uudet netticasinot ja parhaat ilmaiskierrostarjoukset.